"Joulu yö, juhla yö. Päättynyt, kaik on työ." Kuulen sanat jotka kaikuvat iloisesti melkein jo yli tulvivasta joulupöydästä, johon on keräytynyt kaikki minulle läheiset ihmiset. Hieraisen silmiäni ja katson ihmetellen että olisiko tämä totta, vai olisiko tämä kaikki vain mieleni sairasta leikkiä jolla se yrittää murtaa psyykkeeni lopullisesti. Mutta kyllä tämä todelta vaikuttaa, näen kaikki nuo hymyilevät kasvot katsoen minua ja viittoen kohti yltäkylläisyyttä. 

Pöydässä makaa suuri kinkku jonka väki on jo leikannut valmiiksi. "Tuota ruoan määrää." Huokaan itsekseni samaan aikaan kun ahmin jo kolmatta laatikkoani. Viinilasi täyttyy kysymättä ja kokoajan tuodaan lisää ruokaa naaman eteen. Tästä voisi hyvinkin tulla tämän vuoden ensimmäinen päivä jolloin ei tarvitse murehtia, tai pelätä kuollakseen. Ovi käy jälleen, sisään astuu minulle kolme täysin tuntematonta miestä kantaen jokainen sylissää suurta lahjakasaa. Ilta näyttäisi menevän hyvin ja ehkä ensimmäisen kerran pitkään aikaan tunnen kuinka kasvoissani tapahtuu jotain omituista, minä hymyilen.

Ainoa asia joka vaivaa mieltäni on se, että vaikka kuinka syön nii nälkäni ei lähde. Olen ahminut pian kokonaisen kinkun ja muutaman pullon erittäin hyvää portugalilaista punaviiniä, mutta ei mitään. Nälkäni ei lähde ja ruoan maun jälkeen en enää tunne mitään, aivan kuin mikään syömästäni ei pääsisi mahalaukkuun, aivan kun en söisi ollenkaan. Asian hyvin nopeasti sivutettuani havahdun jälleen kuultuani oven avautuvan. Sisään astuu pieni poika rysyisissä vaatteissa ja mitä ilmeisimmin kylmissään. Pyydän pienen pojan istumaan viereeni ja syömään mahansa täyteen kaikilla noilla ihanilla jouluherkuilla joita pöytä oli vieläki kukkurallaan. Komennan äitiäni sulkemaan oven koska sisällä oli jo tarpeeksi kylmä ja lapsi oli kylmissään. Huomasin kuinka pieni poika nosti vapisevaa päätään minua kohden, loi epäröivän katseen minuun ja kysyi: Kelle sinä puhut? Katsoin hetken poikaa empien ja loin katseen ovelle ja en nähnytkään enää ketään. Pöytä oli tyhjä ja talo aivan kuin siellä ei olisi asuttu moneen vuoteen. Mihin hävisi kaikki se ihana joulumieli ja kaikke ne ruoat jotka miltein valuivat pöydän yli. -"Olet ollut yksin koko ajan." Kuulen tutun lapsen kuiskauksen pääni sisällä. Kaikki tämä oli sittenkin ollut mieleni tuotosta. Käperryn pieneen nurkkaan ja tunnen kuinka se vähäkin hymy painautui syvälle sisimpääni. Tunnen halauksen ja kuulen pojan kuiskaavan minulle: Minäkin olen ollut aivan yksin.