Jaloissani ei ole tuntoa. Ainoa tunne joka on tuota riistävää kylmyyttä vahvempi. Aukaisen silmäni tarkastellakseni ympäristöäni, näen vain kalliota ja suuria venytyspenkkejä joista roikkuu pieniä paloja ihmislihaa. Hetken penkkejä tarkasteltuani alan miettimään mikä olisi tämä uusi unimaailma johon tällä kertaa olisin joutunut. Katsoessani edessäni kohoavaa kalliota huomaan että halkeamat vuotavat ja aivan kuin kallio tuijottaisi minua suoraan sisimpään. -"Mene katsomaan!" kuulen vanhan miehen karjaisun pääni sisällä, äänet ovat muuttuneet aggressiivisemmiksi. Mitä lähemmäksi pääsen tuota jylhää seinämää, sitä enemmän sydämeni alkaa hakata ja hikikarpalot nousevat otsalleni kuin kevään ensikaste tuoreella nurmikolla. En ole koskaan tuntenut mitään näin ahdistavaa ja painostavaa. -"MENE JO!" ääni huutaa päässäni, aivan kuin se tietäisi mitä vastassani on. Pääsen kallion kupeeseen ja näen että neste jota kalliosta vuotaa ei olekkaan verta vaikka siksi sitä jo pitkään luulin. Kastan käteni tuohon verenpunaiseen virtaan joka pulppuaa kalliosta kun juuri avatusta valtimosta. Katson verenpunaisena kiiltelevää kättäni ymmälläni ja mietin että mitä neste oli, verta se ei nimittäin ollut. Kohotin kättäni maistaakseni nestettä ja huomasin sen olevan karpalomehua. Yllätyin mausta ja mietin miksi ihmeessä kallio vuotaa mehua.

"Tule istumaan." kuulin selkäpiitä karmivan, kolkon miesäänen kutsuvan minua vasemmalta puoleltani. Aivan kuin se tulisi suoraan haudan takaa, tuonpuoleisen synkimmästä kolkasta. Käännyin ääntä kohden hitaasti ja näin kymmeniä metriä pitkän, valtavan ruokapöydän täynnä ruokaa ja erilaisia viinejä. Pöydän päässä näen valtavan valtaistuimen jota ympäröi musta aura. Näin valtaistuimessa tummiin pukeutuneen hahmon joka kohotti kättään pöytää kohden ja sanoi "Istu alas, syödään." Istahdin pöydän toisessa päässä olevalle tuolille hieman varoen, samaan aikaa yritin katsoa hahmoa silmiin, mutta silmäni eivät suostuneet katsomaan hahmon kasvoja, aivan kuin jokin sisälläni käskisi silmäni kiinni. "Syö niin paljon kuin haluat, olet varmasti nälkäinen." Kurotan kättäni kohti pöydän kulmalla lojuvaa leipäpalaa kunnes tunnen riipivän kivun rinnassani, aivan kuin joku olisi sytyttänyt vereni palamaan. Huudan tuskissani koska kipu on jotain aivan sietämätöntä. "Täällä syödään vain veitsellä ja haarukalla!" Kuulen kuinka tumma hahmo ärähtää minulle ja kipu lakkaa. Luon katseen pöytään ja huomaan siinä kauniit hopeiset ruokailuvälineet. Nappaan niistä kiinni nopeasti, koska nälkäni alkaa olla sietämättömällä tasolla. Nostaessani nuo painavat hopeiset ruokailuvälineet suurelta tammiselta pöydältä huomaan että ne ovat yli omien käsieni pituiset, joka tekisi niillä syömisen mahdottomaksi. Kuulen kuinka mustiin pukeutunut hahmo nauraa ja kohottaa suuren viinikarahvin ilmaan. Luon katseeni äkkiä edessäni olevaan siroon viinilasiin huokaisten helpotuksesta ja nappaan kristallijalasta kiinni kohottaakseni maljaa, mutta en saa sitä irti pöydän rosoisesta kannesta. Tunnen jälleen saman kivun joka lamaannuttaa minut hetkeksi täysin. "Enkö ole tarpeeksi tärkeä että voisit kohottaa maljaa kanssani?" kuulen matalan ja kylmän äänen kysyvän minulta. Kivun jälleen lakattua kakistan suustani sanat: En pysty nostamaan maljaa, se on aivan liian painava. Nostaessani katsettani pöydän kannesta huomasin hahmon ilmestyneen viereeni aivan kuin tyhjästä. Yritin jälleen luoda katseeni hahmon kasvoihin, mutta turhaan. Näin vain sorkat ja karvojen peitossa olevat reidet, en muuta. Tunsin kuinka hahmo laskee kylmän kätensä takaraivoani vasten ja alkaa painaa päätäni viinilasia kohden. Haistan jo uskomattoman hyvän viinin tuoksun, huuleni miltei jo koskettavat lasin reunaa. "Juo nyt, juo niinkuin koira joka sinä oletkin!" ja yht äkkiä hahmo paiskaa pääni viinilasiin, tunnen kuinka lasi hajotessaan lävistää kasvoni ja silmäni. Tunne kuinka ne uppoavat kallooni kiinni aivan kuin veitset. Tunnen kuinka viini alkaa valua vuotaviin syviin haavoihini. Hahmon käsi on vieläkin takaraivossani kiinni varmistaen etten liikuta vuotavia kasvojani pois veitsenterävistä sirpaleista, vaan että kärsisin kokoajan. "Miltä tuntuu elää kuin koira?" kysyy hahmo vieressäni. Avaan suutani yrittäen vastat kysymykseen, mutta tunnen kuinka päätäni painetaan kovemmin pöytää vasten, tunnen kuinka sirpaleet uppoavat syvemmälle ihooni. "Tiedätkö jo kuka minä olen?" En uskalla enää avata suutani koska pelkäsin niin paljon tulevaa."Etkö viitsi edes vastata minulle?!" Tunnen kuinka hahmo nostaa minut päästäni ilmaan ja viskaan minut suoraan kallioon.

Tunnen kovan kivun selässäni, onkohan selkäni murtunut. En näe eteeni koska silmäni ovat viiltyneet auki. Jokaiseen soluuni koskee jälleen. Kuulen kuinka kavioiden äänet lähestyvät minua piinaavasti, yritän nousta maasta lähteäkseni karkuun hahmoa. Tunnen kylmän otteen niskassani. Tunnen kuinka hahmo painaa toisen kätensä verisiä, viillettyjä kasvojan vasten ja lausuu lauseen "Visus, retro, satanas" Yritän varovasti raoittaa silmiäni ja huomaan näkeväni jälleen. Olemme nyt metsässä ja hahmo pitää minua poispäin itsestään ja kysyy uudestaan "Tiedätkö jo kuka minä olen?" Pudistan vain päätäni koska en uskalla vastata minulle esitettyyn kysymykseen. Tunnen kuinka hahmo alkaa kääntää minua itseään kohti ja silmäni eivät enää pyri pakoon näkyä, näen sen kasvot...